HOV 2009

Hämeen oravapolkuviesti kisailtiin tiistaina 16.6. Sahalahdella Kangasala SK:n järjestämänä. SK:n joukkueet taistelivat voitosta useamman joukkueen voimin viimeiselle osuudelle asti. Ankkureista vahvimmaksi osoittautui tällä kertaa TP:n Elias Kuukka, joka toi joukkueensa maaliin viestin voittajana. KooVee otti hopeaa ja Kangasala SK:n 1-joukkue pronssia. Myös KSK:n 2-joukkue (4.) ja 3-joukkue (5.) mahtuivat kymppisakkiin. Kaikkiaan SK oli saanut mukaan 11 joukkuetta.

Tunnelma ahtaassa kisakeskuksessa oli katossa, kun kuuluttajana toiminut Heini Papinsaari kertoi tilanteita ja taustoja juoksijoiden edesottamuksista kisan aikana. Heinin hyvä taustatyö ja iloinen selostus takasivat kisalle arvoisensa puitteet.

Kello 18.00 lähti 58 joukkuetta tavoittelemaan mainetta ja kunniaa Suomen kovatasoisimmassa oravapolkuviestissä. Kovinta kyytiä osuudella piti Aleksi Niemi TP:stä. SK:lla oli pullat hyvin uunissa, vaikka eroa Pyrsään oli tullut parisen minuuttia.

L-P (KSK 2) oli meiltä nopein avaaja. Tytöistä Emmi (KSK 3)  ja Anna (KSK 1) sinnittelivät myös kymppisakissa.

Toisella osuudella keulaa piti edelleen TP:n 2-joukkueen Atte Reunanen. Kangasala SK:n 1-joukkue oli vaihdossa neljäs. Kaula Mikkoon (KSK 1) oli venähtänyt jo yli 6 minuuttiin. Kuudentena vaihtoi Hilda (KSK 2) ja yhdeksäntenä vaihtoi Johanna (KSK 3). Kovinta vauhtia tällä osuudella SK:laisista piti Jerkku (KSK 4) osuutensa 8. nopeimpana.

Kolmannella osuudella kärkeen siirtyi KooVeen 2-joukkue Leevi Pohjan viestittämänä. Kangasala oli saanut nostettua kymppisakkiin jo neljä joukkuetta. Vilma Annala nosti Kangasala SK:n 2-joukkueen jo kolmanneksi osuutensa 3. nopeimmalla yksityisajalla (nopein tyttö). Siiri (KSK 1) vaihtoi sijalla neljä, Annika (KSK 4) sijalla kahdeksan ja Heini (KSK 3) sijalla yhdeksän. KooVee oli tässä vaiheessa 3.17 karussa Pyrintöä ja 5.27 Kangasala 2:sta.

Neljännellä osuudella oli vuorossa tukireitti. KooVeen 2-joukkue jatkoi kärjessä Iiris Taubertin tahdittamana. Tampereen Pyrintö oli jäljessä 4.25 ja KSK:n 2- ja 1-joukkue 5.22 ja 5.24. Tällä osuudella kovinta kyytiä piti KSK:sta Eevert Toivonen ollen osuutensa 2. nopein ja Moona Lehtola (3. nopein ja paras tyttö.)  Sijalla seitsemän vaihtoi Ella (KSK 4) ja sijalla kahdeksan Antti (KSK 3).

Ankkuriosuudelta saatiin taas väliaikojakin. Maastossa tapahtui yllättäviä ja periaatteessa ainakin neljä joukkuetta oli voittotaistelussa vielä mukana osuuden alussa. Anton Kuukka oli kuitenkin ankkuriosuuden nopein ja toi Pyrinnön voittoon yli neljän minuutin erolla KooVeeseen. Kangasala SK:n 1- (Veke) ja 2-joukkueen (Iida) olivat lähellä ajaa KooVeen Henna Skogin kiinni, mutta matka loppui tällä kertaa kesken. Karo nosti KSK.n 3-joukkueen viidenneksi hyvällä juoksullaan. Myös Sane, Timo, Alma ja Iina tykittivät ankkureina kovaa. 16 nopeimman ankkurin joukossa oli näin ollen 7 SK:laista.

Tasavahvat joukkueet (KSK 5-11) suoriutuivat urakastaan mainiosti. Yhtäkään Kangasala SK:n joukkuetta ei hylätty. Jälleen saatiin arvokasta kokemusta viestisuunnistuksesta. Joukkueiden sijoitukset olivat:

1.    TP 1
2.    KooVee 2
3.    KSK 1
4.    KSK 2
5.    KSK 3
15. KSK 4
25. KSK 5
34. KSK 10
36. KSK 11
39. KSK 9
40. KSK 7
44. KSK 6
45. KSK 8

HYVÄ SK! (klikkaamalla kuvaa saat sen isompana nähtäville)

Lehtola ja Papinsaari MM-kilpailuhin

Juttu on ilmestynyt Kangasalan Sanomissa 07/2009, t. toimitus

Samu Lehtola ja Heini Papinsaari

Samu Lehtola ja Heini Papinsaari

Samu Lehtola ja Heini Papinsaari valmistautuvat suunnistuksen nuorten MM-kilpailuihin, jotka pidetään Italian Primierossa
ensi viikolla. Eri puolilta Suomea kisoihin valittiin yhteensä kuusi poikaa ja kuusi tyttöä. Kisat alkavat maanantaina
nopeatempoisella sprintillä, joka käydään Mezzano kylän kaduilla. Tiistaina on puolestaan vuorossa pitkämatka, joka testaa
hyvin sekä kilpailijoiden suunnistustaitoa että fysiikkaa: mäkeä tässä pitkänmatkan maastossa riittää.

Keskiviikkona kilpailijat saavat hengähtää välipäivän merkeissä, mutta jo torstaina käydään karsintakilpailu keskimatkan perjantaiseen finaaliin. Kilpailijoiden kisaviikon urakan päättää lauantaina käytävät viestit, joissa Suomella on kaksi joukkuetta sekä pojissa, että tytöissä. Tavoitteena kangasala SK:ta edustavilla nuorilla  on tehdä virheettömiä suorituksia. “Niihin ei ole MM tasolla varaa, jos haluaa sijoittua kärkeen” sanovat Lehtola ja Papinsaari.

Aikuissuunnistuskoulu alkaa

Juttu on ilmestynyt Kangasalan Sanomissa 04/2009, t. toimitus

-Suunnistus on ehdottomasti ollut yksi mukavimmista ja antoisimmista harrastuksista mitä olen aikuisiällä aloittanut. Metsässä on ihana liikkua, rastin löytäminen on suunnaton helpotus ja kunto sekä mieli kohenee vauhdilla, kertoo Inkeri Vettanen.

Hän kävi Kangasala SK:n aikuissuunnistuskoulun vuonna 2007, koska halusin oppia kompassin käytön ja kartan lukemisen. Lisäksi muutama tuttu innosti mukaan.

Myös Päivikki Vesamäki on osallistunut suunnistuskouluun, viime vuonna hän kävi jo jatkokurssia.

aikuissuunnistajia harjoituksissa

aikuissuunnistajia harjoituksissa

- Pienestä pitäen on sienestys kuulunut jokavuotisiin harrastuksiini. Nyt voi huoletta laajentaa sienestysreviiriä muihinkin kuin niihin ”vanhoihin metsiin”, koska iltarastien myötä on ympäristön metsistä kertynyt hyvä karttavalikoima kotiin. Eksymispelkoa ei ole, kun on kartta, kompassi ja taito mukana ja lisäksi tietysti hyvät eväät kertoo Päivikki.

Suunnistuskoululaisia on rohkaistu käymään myös alueen iltarasteilla.

- Iltarastit ovat olleet hauska ja iloinen tapahtuma. Sijoitukset eivät ole olleet kovin korkeita mutta rastien löytäminen on antanut selkeästikin suuremman mielihyvän. Joskus olemme tosin olleet siskoni kanssa maalissa vasta, kun muut ovat jo ilmeisesti olleet jo kotona, muistelevat Inkeri ja Päivikki.

-Suunnistuskoulu antoi hyvän opin ja iltarastit ovat tosi kiva tapahtuma. Siskoni kanssa olemme käyneet niissä säännöllisesti, minä vain en malta katsoa karttaa ja kompassia riittävästi. Liike on tärkeämpää ja se vie kyllä usein harhaan. Toisinaan olen kyllä poiminut takin taskuun kantarellit ja jatkanut vasta sitten seuraavalle rastille, jatkaa Inkeri.

Aikuissuunnistuskoulu alkaa tänä vuonna tiistaina 21.4. klo18:00 Kyötikkälässä.

WordPress Themes