Samu 12. Huippuliigan finaalissa

Samu osallistui viikonlopun Huippuliigan finaalin keskimatkan kilpailussa miesten sarjaan ja suoriutui kisasta yllättävänkin erinomaisesti: sijoitus 12., eroa voittaja Tero Föhriin kaksi minuuttia 20 sekuntia. Taakse jäivät mm. Jani Lakanen ja MM-edustaja Petteri Muukkonen. Samu sanoi kisaan mahtuneen kuitenkin myös minuutin verran pieniä virheitä, mutta kulku oli kohdallaan. Kisat järjestettiin Pukkilassa ja tarjolla oli hyvin samantyyppistä maastoa kuin ensi viikonlopun SM-pitkillä.

Heinäkuun alun MM-kisojen jälkeen Samun harjoittelu on sujunut hyvin. Elokuun alussa Samu, Mikko ja Topi olivat auttamassa rogainingin EM-kisojen järjestelyissä Ylläksellä. Talkoohommien ohessa kertyi hyvä reeniviikko ja sen jälkeen Samu on saanut hyvän kunnon esiin. SM-kisoissa onkin lupa odottaa hyviä suorituksia. Espooseen juuri muuttaneen, ammattikorkeakoulu Metropoliassa maanmittaustekniikan opinnot aloittaneen pojan tavoitteena on neljä SM-kultaa.

http://www.mu-suunnistus.fi/wb/sivut/kilpailut/huippuliiga.php

http://musuunnistus.kuvat.fi/kuvat/Kapinarastit+ja+Huippuliiga+30.8.2009/Huippuliigan+maastokuvia/DSC_0149.JPG

Pyöräsuunnistuksen pariviestin SM kultaa

Niina Papinsaari

Niina Papinsaari

Papinsaaren tytöt Heini ja Niina lähtivät puolustamaan viimevuotista voittoa pyöräsuunnistuksen pariviestin SM kisaan D20 sarjassa.

Kisat  oli Karijoen Paarmaninvuorella ja kilpailukeskus oli vuoren päällä, josta avautui hieno pohjalainen maisema. Viestissä on neljä osuutta, jolloin kummallekkin kilpailijalle tulee kaksi osuutta suunnistettavaksi. Viestin aloitti Niina ja huolimatta yhdestä isosta virheestä , saapui hän vaihtoon toisena, noin 2 min johtavaa Jalasjärveä perässä.

Heini Papinsaari

Heini Papinsaari

Toisella osuudella Heini nosti joukkueen kärkeen, kolmen minutin virheestä huolimatta. Kolmannelle osuudelle Niina lähti kahden minuutin johdossa, jonka kuitenkin Lapuan Virkiä otti kiinni ja vaihtoi kärjessä. Viimeisessä mäessä Niina joutui myös huoltamaan pyörää, kun ketjut lähtivät paikoiltaan. Heini lähti ankkuriosuudelle kahden minuutin takaaajo asemasta ja ohittikin johtaneen Lapuan tytön.  Maalissa eroa oli reilu minuuttti, joten helpolla ei tämänvuotinen voitto tullut. Kumpikin tytöistä sanoi kilpailun olleen erittäin raskas, johtuen maaston suurista korkeuseroista. Tyttöjen mielestä pyöräsuunnistus on mukavaa vaihtelua ja käy myös hyvästä harjoituksesta.

AM-kisat Sahalahdella

Kangasalan Sanomissa ollut juttu 14.8.2009.  Saat kuvan artikkelin isommaksi kun katsot pelkkää kuvaa selaimessa. (toimii ainakin firefox-selaimessa, hiiren kakkosnäppäin, view image tms.)

am_kisat_2009

WordPress Themes