Isabellen Sveitsin kauden aloitus tahmea

Sveitsissä kilpailtiin heti kauden aluksi maan mestaruuksista, kyseessä sprintti ja keskimatka. Isabelle sijoittui lauantain kaunpunkisprintissä sijalle 25. Kilpailussa oli mukana huippuja monista maista ja voiton vei Ruotsin Helena Jansson. Isabelle hävisi voittajalle 2.24. Kärki oli sen verran omassa luokassaan, että Isan ajasta minuutin parantamalla olisi sijoittunut kuudenneksi.

kuva antin.net

Jansson voitti myös sunnuntain keskimatkan. Tuloslistasta päätellen Isalla ei mennyt ihan putkeen (ainakaan toivottavasti), sillä hän jäi kärjestä 13 minuuttia, sijoitus 45.

Sprintin tulokset
Keskimatkan tulokset

Isan kausi jatkuu Suomen jaksolla. Pääsiäisenä hän antaa Tiomila-näyttöjä FinnSpringissä, sitten on vuorossa tykkijuoksu Tullingessa ja sen jälkeen vielä SK:n Jukola-leiri ennen paluuta Sveitsiin. Samalla voidaan tässä kertoa, että Monika ei ole tulossa Tiomilaan tai muihin kevään kisoihin tammikuusta jatkuneesta polvivammasta johtuen. Monika pääse juoksemaan aikaisintaan kesäkuun alussa.

Kevätyö, miestä syö…

Lumikinoksista huolimatta päättivät Turun Suunnistajat järjestää Kevätyönviestin. Kisasta tuli varsin erikoinen: esimerkiksi avausosuudella pystyi kuromaan kiinni useamman minuutin pummeja, kun pääsi uria pitkin laputtamaan.

SK oli mukana nuorella joukkueella, jossa juoksivat Oskari, Rasmus, Teemu ja Ternola. Paljon muuta kerrottavaa ei jäänyt, kuin että Osku juoksi hyvän perusvarman aloituksen. Oskaria ei ennen ole tunnettu varsinaisena taitopäällikkönä, mutta Espanjan ja Haldenin yöreeneissä Osku osoitti mukava yövarmuutta, ja nyt sujui hyvin myös avausosuudella, joka tosin juostiin suurimmaksi osaksi valoisana aikana.

Osku juoksi koko 8,4 kilometrin osuuden kärkiletkassa. Lunta oli PALJON.

-Hirveetä reidellä survomista. Itsellä oli fyysisesti helppoa, eikä isoja virheitä tullut ennen kuin viimeisessä mäessä, kun jäin ulkokaarteessa hetkeksi arpomaan ja varmistelemaan, Osku kertoo. Hän tuli vaihtoon kakkosletkassa, joka jäi neljän miehen kärjestä puolitoista minuuttia.

Vaikka olisi voinut kuvitella, että seuraavilla osuuksilla pääsee uria pitkin suoraan rasteille, niin näin ei aivan ollut ja virheitä pystyi kyllä tekemään… Turun Suunnistajat olivat laatineet lähes joka rastille 2-4 rastin hajonnan. Välillä SK:n poijjaat kiersivät kaikkikin liput ennen kuin sattuivat omalle… Vaativaa siis oli.

Viestissä pääsi maaliin 15 joukkuetta ja yhtä monta keskeytti. SK:n sijoitus oli 11. ja eroa kärkeen tuli rumat 52 minuuttia. Voiton vei Paimion Rasti, toiseksi tuli Lynx ja kolmanneksi MS Parman kakkosjoukkue, joka jäi kärkeen jo lähes kymmenen minuuttia.

Tulokset

Kevätleiri Haldenissa: vauhtia kisanomaisista harjoituksista

Kaksitoista SK:n edustusurheilijaa matkasi lumitilanteen vuoksi kevätleirille Haldeniin huhtikuun alkupäiviksi. Haldenissa merta lähimpänä sijaitsevat maastot olivat lumettomia, joskin paikoin hyvin jäisiä. Alueen hienoimmat maastot jäivät vielä ensi kertaan, koska niissä oli paikoin paljonkin lunta.

Majoituspuitteet olivat hienot: Halden SK:n seuramaja sijaitsee ison mäen päällä Höiåsissa, keskellä isoa suunnistuskarttaa. Torstaina paikalle kokoontui varmaan sata Halden SK:n suunnistajaa, jotka tekivät yhteisreenin, saunoivat ja viettivät aikaa seuramajan salissa, joka on täynnä pokaaleita ja maailmanmestareiden kuvia.

Keskiviikkona ja torstaina suoritettiin maastoontutustumista ja rastinottoharjoitusta. Perjantaina paikalle saapuivat Panu ja veteraanit. Perjantai-illasta alkaen oli tarjolla Halden SK:n järjestämiä kisamaisia harjoituksia. Kisat, jotka oli tarkoitus pitää viikonloppuna oli peruttu lumitilanteen vuoksi.

Perjantai-iltana juostiin kaksiosuuksinen viesti, jossa kakkososuus pääsi liikkeelle ykkösosuuden tullessa varvaukseeen. Erittäin hyvä suorituksenhallintaharjoitus! Veteraanipari Jussila-Laitinen vei SK:laisten välisen kisan.

Outin viestireitti

Lauantaina naiset juoksivat iltapäivällä keskarin ja miehet yökisan. Sunnuntaina oli vuorossa jaktstart eli takaa-ajo, johon ei kuitenkaan startattu lauantain tulosten perusteella, vaan satunnaisessa järjestyksessä pienin (0-30s) välein. Harjoituksiin oli helppo latautua ja keskittyä, kun ne oli järjestetty kisanomaisiksi. Paikalla oli maailmantähtiä, joten hyvin pääsi testaamaan kevätkuntoaan, vaikkei virallisia kisoja järjestettykään.

Tuloksia

Allekirjoittanut jatkoi Haldenista vielä Tukholmaan, jossa oli tarkoitus suorittaa Tullingen tarjoamia Tiomila-harjoitteita. Pipariksi meni, kun kantapää alkoi oireilla, mutta karttoja voi katsella mielikuvaharjoittelun tueksi kartta-arkistosta, jonne pääsyyn vinkkejä Lartza Sorsalta.

WordPress Themes