Sveitsissä kilpailtiin heti kauden aluksi maan mestaruuksista, kyseessä sprintti ja keskimatka. Isabelle sijoittui lauantain kaunpunkisprintissä sijalle 25. Kilpailussa oli mukana huippuja monista maista ja voiton vei Ruotsin Helena Jansson. Isabelle hävisi voittajalle 2.24. Kärki oli sen verran omassa luokassaan, että Isan ajasta minuutin parantamalla olisi sijoittunut kuudenneksi.

kuva antin.net
Jansson voitti myös sunnuntain keskimatkan. Tuloslistasta päätellen Isalla ei mennyt ihan putkeen (ainakaan toivottavasti), sillä hän jäi kärjestä 13 minuuttia, sijoitus 45.
Sprintin tulokset
Keskimatkan tulokset
Isan kausi jatkuu Suomen jaksolla. Pääsiäisenä hän antaa Tiomila-näyttöjä FinnSpringissä, sitten on vuorossa tykkijuoksu Tullingessa ja sen jälkeen vielä SK:n Jukola-leiri ennen paluuta Sveitsiin. Samalla voidaan tässä kertoa, että Monika ei ole tulossa Tiomilaan tai muihin kevään kisoihin tammikuusta jatkuneesta polvivammasta johtuen. Monika pääse juoksemaan aikaisintaan kesäkuun alussa.
Lumikinoksista huolimatta päättivät Turun Suunnistajat järjestää Kevätyönviestin. Kisasta tuli varsin erikoinen: esimerkiksi avausosuudella pystyi kuromaan kiinni useamman minuutin pummeja, kun pääsi uria pitkin laputtamaan.
SK oli mukana nuorella joukkueella, jossa juoksivat Oskari, Rasmus, Teemu ja Ternola. Paljon muuta kerrottavaa ei jäänyt, kuin että Osku juoksi hyvän perusvarman aloituksen. Oskaria ei ennen ole tunnettu varsinaisena taitopäällikkönä, mutta Espanjan ja Haldenin yöreeneissä Osku osoitti mukava yövarmuutta, ja nyt sujui hyvin myös avausosuudella, joka tosin juostiin suurimmaksi osaksi valoisana aikana.
Osku juoksi koko 8,4 kilometrin osuuden kärkiletkassa. Lunta oli PALJON.
-Hirveetä reidellä survomista. Itsellä oli fyysisesti helppoa, eikä isoja virheitä tullut ennen kuin viimeisessä mäessä, kun jäin ulkokaarteessa hetkeksi arpomaan ja varmistelemaan, Osku kertoo. Hän tuli vaihtoon kakkosletkassa, joka jäi neljän miehen kärjestä puolitoista minuuttia.
Vaikka olisi voinut kuvitella, että seuraavilla osuuksilla pääsee uria pitkin suoraan rasteille, niin näin ei aivan ollut ja virheitä pystyi kyllä tekemään… Turun Suunnistajat olivat laatineet lähes joka rastille 2-4 rastin hajonnan. Välillä SK:n poijjaat kiersivät kaikkikin liput ennen kuin sattuivat omalle… Vaativaa siis oli.
Viestissä pääsi maaliin 15 joukkuetta ja yhtä monta keskeytti. SK:n sijoitus oli 11. ja eroa kärkeen tuli rumat 52 minuuttia. Voiton vei Paimion Rasti, toiseksi tuli Lynx ja kolmanneksi MS Parman kakkosjoukkue, joka jäi kärkeen jo lähes kymmenen minuuttia.
Tulokset
Kaksitoista SK:n edustusurheilijaa matkasi lumitilanteen vuoksi kevätleirille Haldeniin huhtikuun alkupäiviksi. Haldenissa merta lähimpänä sijaitsevat maastot olivat lumettomia, joskin paikoin hyvin jäisiä. Alueen hienoimmat maastot jäivät vielä ensi kertaan, koska niissä oli paikoin paljonkin lunta.
Majoituspuitteet olivat hienot: Halden SK:n seuramaja sijaitsee ison mäen päällä Höiåsissa, keskellä isoa suunnistuskarttaa. Torstaina paikalle kokoontui varmaan sata Halden SK:n suunnistajaa, jotka tekivät yhteisreenin, saunoivat ja viettivät aikaa seuramajan salissa, joka on täynnä pokaaleita ja maailmanmestareiden kuvia.
Keskiviikkona ja torstaina suoritettiin maastoontutustumista ja rastinottoharjoitusta. Perjantaina paikalle saapuivat Panu ja veteraanit. Perjantai-illasta alkaen oli tarjolla Halden SK:n järjestämiä kisamaisia harjoituksia. Kisat, jotka oli tarkoitus pitää viikonloppuna oli peruttu lumitilanteen vuoksi.
Perjantai-iltana juostiin kaksiosuuksinen viesti, jossa kakkososuus pääsi liikkeelle ykkösosuuden tullessa varvaukseeen. Erittäin hyvä suorituksenhallintaharjoitus! Veteraanipari Jussila-Laitinen vei SK:laisten välisen kisan.

Outin viestireitti
Lauantaina naiset juoksivat iltapäivällä keskarin ja miehet yökisan. Sunnuntaina oli vuorossa jaktstart eli takaa-ajo, johon ei kuitenkaan startattu lauantain tulosten perusteella, vaan satunnaisessa järjestyksessä pienin (0-30s) välein. Harjoituksiin oli helppo latautua ja keskittyä, kun ne oli järjestetty kisanomaisiksi. Paikalla oli maailmantähtiä, joten hyvin pääsi testaamaan kevätkuntoaan, vaikkei virallisia kisoja järjestettykään.
Tuloksia
Allekirjoittanut jatkoi Haldenista vielä Tukholmaan, jossa oli tarkoitus suorittaa Tullingen tarjoamia Tiomila-harjoitteita. Pipariksi meni, kun kantapää alkoi oireilla, mutta karttoja voi katsella mielikuvaharjoittelun tueksi kartta-arkistosta, jonne pääsyyn vinkkejä Lartza Sorsalta.
Kisakauden alkuun on enää pari viikkoa, vaikka keleistä ei sitä voikaan päätellä…
Tiomilan ykköseen haluavilla ja kevään kisoihin panostavilla on alkamassa kisakunnon virittely ja toimitus kyseli managerilta eli Timolta eli Timpalta, millä mielellä uuteen kauteen startataan.
-Edustusryhmässä on tällä hetkellä päällä hyvä draivi. Harjoiteltu on hyvin yhdessä ja itsenäisesti. Uudet seuralaiset ovat päässeet hienosti mukaan ryhmään. Heti kauden alussa tullaan olemaan kolme viikonloppua peräjälkeen tiiviisti yhdessä (FinnSpring, Tiomila ja Jukola-leiri). Uskon, että se hitsaa porukkaa entisestään yhteen, Timo arvioi.

Kaudella 2011 edustuksen takapiruna Timo Santamäki
Kaikki ovat viime vuotta vuoden vanhempia ja kokeneempia, mutta manageri toivooTiomila- ja Jukola-joukkueiden keski-iän silti laskevan!
-Nuoret haastavat kokeneemmat entistä tiukemmin. Manageri odottaa innolla… Naisten puolella tullaan talven harjoittelun perusteella ottamaan iso harppaus.
-Uskon, että kauden aikana tullaan näkemään erittäin hyviä suorituksia henkilökohtaisissa kilpailuissa sekä viestikilpailuissa. Painopisteenä meillä on ollut urheilijan henkilökohtaisen, tavoitteellisen uran tukeminen. Sen sivutuotteena saamme varmasti viime vuoden tapaan myös viestimenestystä, Timo sanoo luottavaisena.
Tänä vuonna kesän yhteisharjoitustarjontaan tullaan panostamaan viime vuosia paremmin. Kyötikkälässä pidetään ramppireenin tapainen juoksutekniikka ja -voima reeni. AV-harjoitusten lisäksi järjestetään omia, teemoitettuja suunnistustaitoharjoituksia.
Edustusryhmä matkaa vajaan viikon kuluttua Haldeniin kuntoa hiomaan. Paikalliset kisat on peruttu, mutta rannikolta löytyy sulia maastoja.

Vakavia haastajia!
Sane valitsi talven etelänleirivaihtoehdoista Israelin reissun pirkanmaalaisten junnupoikien porukassa. Israelilainen Eran edusti viime syksynä Kooveeta ja asui muutaman kuukauden Tampereella, joten pojilla oli tuttu paikallinen järjestäjä tiedossa.

Leirin päätteeksi pojat osallistuivat Israelin mestaruuskilpailuihin, joissa tulokset laskettiin kahden päivän yhteistulosten perusteella. Sane sijoittui miesten sarjassa viidenneksi.
-Kisoissa ei kunto ollut aivan herkimmässä leiriviikon jälkeen ja erisuuruisia pummeja ja koukkuja tuli sorvailtua runsaasti, Sane kertoo.
-Kartat olivat pääasiassa hyviä, poikkeuksiakin tietysti oli jopa samassa kartassa, kun kartoittaja vaihtui Radat oli säksätystä, kuten kuvastakin näkee.

Toisen kisapäivän kartta
SK:n muut osastot leireilevät tällä hetkellä Espanjan Alicantessa ja Portugalin Evorassa.
Tartossa hiihdettiin 20.2. sunnuntaina Tartu Maraton, jonka pituus on 63km. Kilpailu on osa FIS Marathon Cupia. Osallistujia oli ennätysmäärä, 4600 hiihtäjää. SK:laisista olivat mukana kotimaastoissaan hiihtäneet Kristo, Tauno ja Kenny.
Pojista Kristo oli nopein ajalla 3:32:05. Kristo ei ollut tyytyväinen, vaikka paransi aikaansa viime vuodesta 16 minuutilla. Suksi ei kuitenkaan tällä kertaa pelannut ja reissu oli rankka. Voittajan (ruotsalainen Jerry Ahrlin) aika oli 17 minuuttia parempi kuin viime vuonna, joten kelissä taisi olla aika paljon eroa. Kriston sijoitus oli 292.
Kenny hävisi Kristolle vain viisi minuuttia (sijoitus 382.). Kisa oli Kennyn ensimmäinen pitkän matkan hiihtokilpailu, ja hän oli tyytyväinen tulokseen. Alussa, mikä tarkoittaa tässä tapauksessa 20 kilometriä, oli tosin ollut valtavan paljon porukkaa, eikä vauhti ollut kova. Loppu sujui paremmin. Taunon aika oli 3:55:49 ja sijoitus 725.
Kaikenikäisten urheilijoiden, eli kaahareiden ja edustuksen, yhteinen hiihtoleiri järjestettiin 11.-13.2. Jämillä. Miehet juoksivat lauantaina rapsakassa pakkaskelissä Nouskin 17 kilometrin testilenkin.
Osku 1:09.37
Petteri 1:10.10
Panu 1:14.25
Rasmus 1:18.34
Muuten ohjelmassa oli hiihtoa oman vauhdin mukaan. Sunnuntain pitkällä lenkillä junnut viihtyivät ladulla yhtä pitkään kuin aikuisetkin! Paljon ei tullut hiihtokuvia otettua, kun ei siellä pakkasessa sietänyt pysähtyä.

Moona, Emmi ja Vilma kertovat tarkmmin kaahareiden leiristä:
Viikonloppuna Kangasalan hirmuiset hiihtäjät liuttivat suksensa kohti Jämin houkuttelevia hiihtomaastoja. Leirimme alkoi Topin huikean hiihtokoulun merkeissä. “Työntö, potku,työntö, potku…” jäi erityisesti mieleemme ja pitkällä hiihtolenkillä sitä harjoitellessamme hiihto alkoikin jo tuntua ihan “meidän jutulta”. Tai ainakin melkein.
Majoituimme Jukolanmökissä, joka täytti kiitettävästi tarpeemme.Myöhemmin iltapäivästä Kaaharit harjoittivat reitinvalinta taitojaan vanhoihin karttoihin. Illan hämärtyessä koko leiriväki kokoontui ruokailutilaan katselemaan lauantai-illan huikeaa sketsiohjelmaa, Putousta. Eritoten Munamies nauratti eturivin tyttöjä. Vielä loppu illasta juhlimme Netan synttäreitä poppareiden ja Dallas-pitkon kera. (Onnea Netta 15v.!)
Sunnuntai aamun sarastaessa, oli havaittavissa selvää negatiivista suhtautumista päivän tulevaan koitokseen, koska pakkanen hipoi -20 c. Huolimatta lämpötilan suuresta laskusta pääsimme hienosti matkaan muutaman lämpökerraston turvin. Hiihdimme reilut 2h 30min ja matka sujui perinteisellä hiihtotavalla tyylikkäästi ja vaivatta.Lenkin jälkeen maistui lämmin sauna ja maittava kalakeitto!
Kotimatkan aikana totesimme leirin olleen tehokas ja kilometririkas.

Kaahariporukka pakkasessa

Vierumäellä testatuista talenttikandidaateista valittiin valmennusryhmiin lopulta vain kaksi junioria ja kuusi aikuista. SK:n kandidaatit eivät mahtuneet mukaan. Seuraava mahdollisuus osoittaa vahvuuttaan ja kovaa potentiaalia on Siljarastien jälkeisenä testipäivänä, jolloin Samu, Outi, Veke ja Topias voivat yrittää uudestaan. Jokaisella talenttitesteissä olleelle urheilijalle lähetettiin henkilökohtainen palaute, jossa valmentajat esittivät arvionsa kandidaatin vahvuuksista ja heikkouksista, sekä osoittivat kohtia, joita tulisi parantaa ennen kuin ovet talenttirymiin aukeavat. Jotain, ja paljonkin, jäi siis käteen kaikille testileirille osallistuneille urheilijoille!
Tiedote talenttivalinnoista
Vierumäen urheiluopistolla testattiin vanhojen junnujen ja nuorien aikuisten kunto-ominaisuuksia talenttiryhmien kokoamista varten. Talenttiryhmät harjoittelevat yhdessä omien ikäluokkiensa maajoukkueiden kanssa. Lisäksi talenttiryhmään valitut saavat taustalleen tukihenkilön, joka seuraa harjoittelua ja urheilijan kokonaispakettia. SK:laisista kandidaattivaiheeseen selvisivät Veke, Topias, Outi ja Samu, joka ei sairasteluiden ja vammojen vuoksi pystynyt osallistumaan testileirille. Samulla on kuitenkin mahdollisuus nousta ryhmään huhtikuun lopussa järjestettävän testileirin kautta.
Testileiri alkoi perjantaina lihaskuntotesteillä. Lajeina olivat syvien vatsalihasten kuntoa testaava jalkojen nostoliike, kymmenloikka, kyykkyhypyt ja nopeutta testaava viivajuoksu. Topias loisti vatsalihastestissä ja Kristian kymppiloikassa (tulos 28,80m) ja poikien muutkin osuudet sujuivat hyvin. Outin testi sujui kohtalaisesti, mutta kyykkyhypyistä ei tullut ollenkaan tulosta, kun testilaitteen ajanotto ei toiminut.
Lauantaina juostiin rankka maastotesti lumipöperöisellä reitillä. Koko ajan mentiin ylä- tai alamäkeen, eikä palauttavampia pätkiä juuri ollut. Naiset kiersivät kaksi ja pojat kolme kierrosta. Topias ei juossut perjantai-iltana ilmenneen akillesvaivan vuoksi. Naisten testi oli ylivoimaisen kärjen takana tasainen ja Outi juoksi samantasoisesti kuin muutkin tytöt. Poikien testissä erot olivat isommat ja junnupojat jäivät selvästi miesten sarjalaisille. Maastotestin rata
Sunnuntaina testit jo painoivat jaloissa, mutta jäljellä oli onneksi enää lyhyt pyrähdys radalla. Jani Lakasen suunnittelema suunnistajan ratatesti sisälsi esteitä ja leimauksen joka kierroksella. Outi suoriutui tästä loistavasti jääden nopeimmalle vain kuusi sekuntia ja ollen kolmanneksi nopein. Kristian oli jo aika hapoilla ja saa myöntää vahvuudekseen metsäjuoksun!
Kuvia tulossa ja ehkä myös tarkempia tuloksia!
Viikonloppuna urheiltiin taas yhdessä kotimaisemissa!
Pyynikin testijuoksu, -2C tuulista ja paikoitellen mulju alusta
Lauri 29:55
Oskari 30:06 (3min parannus viime kertaan!)
Kari 30:38
Panu 31:11
Teemu 31:12 (hyvä junnu!)
Lasse-Pekka n.32.45 (hyvä junnu!)
Rasmus 33:02 (voitti Outin)
Outi 34:50 (hävis Rasselle)
Iida 37:07 (vain 10s enkasta!)
Maija 37:48 (melkein 3min parannus viime kertaan!)
Sitten kyläiltiin Pettelässä.



Petteri “mister SK:n wiinyrkkeilymestari” se siellä virnuilee, kun muut yrittää pistä kampoihin. Selvishän se aamunen testijuoksun keskeytyksen syykin, ei se oikeasti ollut tossu joka kuiski keskeytä keskeytä, vaan mies halus vaan säästellä nyrkkeilykisoihin…
Iltasella reippailtiin harjussa.


Ja sunnuntaina pitkää hiihtoa. Kova tuuli oli roskannut ladut.



hakalainen!