Category: kisa

Kevätyö, miestä syö…

Lumikinoksista huolimatta päättivät Turun Suunnistajat järjestää Kevätyönviestin. Kisasta tuli varsin erikoinen: esimerkiksi avausosuudella pystyi kuromaan kiinni useamman minuutin pummeja, kun pääsi uria pitkin laputtamaan.

SK oli mukana nuorella joukkueella, jossa juoksivat Oskari, Rasmus, Teemu ja Ternola. Paljon muuta kerrottavaa ei jäänyt, kuin että Osku juoksi hyvän perusvarman aloituksen. Oskaria ei ennen ole tunnettu varsinaisena taitopäällikkönä, mutta Espanjan ja Haldenin yöreeneissä Osku osoitti mukava yövarmuutta, ja nyt sujui hyvin myös avausosuudella, joka tosin juostiin suurimmaksi osaksi valoisana aikana.

Osku juoksi koko 8,4 kilometrin osuuden kärkiletkassa. Lunta oli PALJON.

-Hirveetä reidellä survomista. Itsellä oli fyysisesti helppoa, eikä isoja virheitä tullut ennen kuin viimeisessä mäessä, kun jäin ulkokaarteessa hetkeksi arpomaan ja varmistelemaan, Osku kertoo. Hän tuli vaihtoon kakkosletkassa, joka jäi neljän miehen kärjestä puolitoista minuuttia.

Vaikka olisi voinut kuvitella, että seuraavilla osuuksilla pääsee uria pitkin suoraan rasteille, niin näin ei aivan ollut ja virheitä pystyi kyllä tekemään… Turun Suunnistajat olivat laatineet lähes joka rastille 2-4 rastin hajonnan. Välillä SK:n poijjaat kiersivät kaikkikin liput ennen kuin sattuivat omalle… Vaativaa siis oli.

Viestissä pääsi maaliin 15 joukkuetta ja yhtä monta keskeytti. SK:n sijoitus oli 11. ja eroa kärkeen tuli rumat 52 minuuttia. Voiton vei Paimion Rasti, toiseksi tuli Lynx ja kolmanneksi MS Parman kakkosjoukkue, joka jäi kärkeen jo lähes kymmenen minuuttia.

Tulokset

FinnSpring 2010

Hilda Kukonlehto

Hilda Kukonlehto

Kevään suurin kotimainen suunnistuskilpailu FinnSpring juostiin Raumalla. Kangasala SK menestyi loistavasti laajalla rintamalla. Samu Lehtola otti voiton kovatasoisessa H21A-sarjassa. Kymmenen parhaan joukkoon mahtui useampia Kangasalan miehiä sekä Samun sarjassa, että lyhyemmillä matkoilla. Nuorissa miehissä parhaimmat sijat nappasivat Rasmus Alén H20E-sarjassa ollen 5. ja Karo Saarinen H18E-sarjassa ollen 11. Pojissa parasta kuntoa osoitti Eevert Toivonen H13 sarjan kakkossijallaan. Päivän toisen voiton Kangasalle toi Hilda Kukonlehto D10-sarjassa. Hän voitti sarjansa myös viikkoa aiemmin Paimion Silja rasteilla. Tytöissä onnistuivat hienosti myös Moona Lehtola D13-sarjassa ja Vilma Annala D12-sarjassa. Molemmat olivat sarjassaan kolmansia. Naisten D40 sarjassa Sirra Toivonen, Jaana Pietilä-Annala ja Marja Kukonlehto ottivat peräti kolmoisvoiton.

Kangasala SK:n nuori miesten joukkue sijoittui FinnSpring-viestissä hienosti viidenneksi. Joukkue oli mukana kärkitaistelussa koko viestin ajan. Jere Ahonen vaihtoi ensimmäiseltä osuudelta 27 sekuntia kärjen jälkeen kuudentena. Toisella osuudella Mikko Hölli nosti joukkueen viidenneksi. Eroa kärkeen oli toisessa vaihdossa reilut kaksi minuuttia. Kolmannella osuudella Samu Lehtola nosti joukkueen jo toiseksi. Lehtola otti kärkeä kiinni noin minuutilla.  19-vuotias Topias Tiainen sai ankkuriosuudelle mukaansa gps-paikantimen, joka mahdollisti yleisölle suunnistuskilpailun seuraamisen. Topias sai metsään seurakseen maailman huippuja, mutta hyvin hän osuudestaan suoriutui. ” Ei ne nyt niin ihmeen kovaa kulkeneet” tuumasi Topias osuutensa jälkeen.

Poikien joukkue Kristian Kannus, Karo Saarinen ja Santeri Sainio H15-18 sarjassa sijoittui neljänneksi (joukkueita oli 38). H/D 14 sarjassa joukkue Moona Lehtola, Netta Rajamäki ja Eevert Toivonen sijoittui kahdeksanneksi.

H/D 12 sarjassa Heini Rintanen, Vilma Sofia Annala ja Eerik Ahola oli hienosti neljäs. Nuorimpien viestissä Matti Hakola, Topias Ahola ja Hilda Kukonlehto oli neljäs. Joukkueita oli 29.

Kari Papinsaari

KSK:lle menestystä Ruotsin suunnistusmestaruuskisoissa

Monica Gajda

Kangasala SK:n riveihin kaudella 2010 siirtynyt puolalainen Monika Gajda oli viime sunnuntaina toiseksi nopein Ruotsin erikoispitkänmatkan suunnistusmestaruuskilpailuissa sarjassa D20. Kilpailun voittaja tanskalainen Ida Bobach on viimevuotinen nuorten maailmanmestari pitkällä matkalla ja hopeamitalisti sprintissä. Monika kuuluu Puolan nuorten maajoukkueeseen ja tämän kesän päätavoitteena ovat nuorten maailmanmestaruuskisat heinäkuussa Tanskassa. Hänet tullaan näkemään KSK:n edustusasussa seuraavan kerran vappuna Ruotsissa 10-milaviestissä, toukokuussa SM-sprintissä ja -erikoispitkällä sekä kesäkuussa tietenkin Jukolan viestissä.

Kevätyönviesti

Viikonvaihteessa kisailtiin Ruotsinmestaruuskisoja suunnistuksen erikoispitkällämatkalla ja perinteisessä Turun kevätyönviesteissä. Miehissä Kangasalan nuoret miehet 18-21 vuotiaat Topias Tiainen, Jere Ahonen ja Mikko Hölli sekä vähän varttuneempi ankkuri Petteri Laitinen antoivat hienon näytön tulevasta, sijoittumalla valtakunnan parhaiden miesjoukkueiden joukossa yhdeksännelle sijalle. 16-sarjassa joukkue Alma Toivonen, Teemu Ternola ja ankkuri Kristian Kannus sijoittuivat kolmansiksi.

Isommalla joukolla 10-milaan

Ruotsin 10-milaviestiin KSK on pitkästä aikaa lähdössä sekä kahdella kymmenhenkisellä miesjoukkueella että kahdella viisihenkisellä naisjoukkueella. Joukkueisiin on pyritty sijoittamaan mahdollisimman paljon seuran nousevia junioritähtiä. Myös H/D16-nuorisoviestiin osallistuu nelihenkinen sekajoukkue.

Teksti: Jukka Kemppi ja Harri Virta, Kuva: Jorge Dias

Suunnistusmenestystä Ruotsista

Voittajia haastatellaan

Voittajia haastatellaan

Kangasala SK:n poikien 16v. viestijoukkue Karo Saarinen, Santeri Sainio, Lassi Tanskanen ja Kristian Kannus voitti 24-25.10. Ruotsin Tenhultissa käyden perinteisen Smålandskavlen suunnistusviestin. Voitto ratkesi SK:lle vasta ankkureiden loppukirissä 2 sekunnin erolla Linköpings OK:hon. Ruotsalaisia, suomalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia joukkueita lähti kisaan mukaan yli 50.

Myös aikuisissa SK menestyi erittäin hyvin. Miesten joukkue oli 21. yli 130 joukkueen suurviestissä. SK:n naisten ykkösjoukkue oli myös 21. ja naisten kakkosjoukkue 69. yli 80 joukkueen sarjassa.

Smålandskavlen on perinteisesti suunnistajien kisakauden päätös ja hienon menestyksen jälkeen katseet voikin alkaa suunnata kohti uuden kauden rastilippuja.

Pekka Kannus

Kuuntele poikien haastattelu

Oravatonnista hopeaa

Nuorisoviestin jälkeen joukkueet yöpyivät Rymättylässä Kunstenniemen leirikeskuksessa. Majapaikkana oli iso hirsihuvila, joka imaisi sisuksiinsa 40 yöpyjän joukon. Leiripaikkaa ja sen tarjoamia hulppeita maisemia kiiteltiin monesta suusta. Ruoka oli myös erinomaista.

Sunnuntaiaamuna suuntasimme bussin nokan kohti Mynämäkeä ja perinteistä Oravatonnia. Mukana oli kiertopalkinto muistuttamassa meitä vuoden takaisesta upeasta voitosta. Kilpailukeskus oli sama kuin edellisenäkin vuonna, mutta radat kiersivät tänä vuonna pääasiassa uuden maaston puolella.

Rakas naapurimme Tampereen Pyrintö oli tänä vuonna selvästi vahvempi vieden 500 euroa ja kiertopalkinnon 135 pisteellä Tampereelle. Kangasala SK keräsi 78 pistettä ja otti kakkostilan ennen MS-Parmaa (64 pistettä) ja Helsingin Suunnistajia (63 pistettä).

Oravatonnihistoriaa teki Kristian Kannus, joka otti jo kahdeksannen perättäisen sarjavoiton H15 pojissa. Weke oli toiseksi tullutta Helsingin Suunnistajien Luukas Valtosta peräti 6.20 nopeampi. Tämä lienee myös kisan suurin voittomarginaali.

Sarjavoittoja tuli lisäksi Eevert Toivoselle H12 ja Mikko Aholalle H10 sarjoissa. Hopeaa nappasi Hilda Kukonlehto sarjassa D10. Myös oravatonni sarjojen ulkopuolella tuli menestystä. Petteri Laitinen voitti miesten pääsarjan ja Topias Tiainen H18 sarjan. Jaana Pietilä-Annala otti naisten pääsarjassa kolmannen tilan. Ikämiehissä Mauri Rantala korjasi voiton kotiin sarjassa H75.

Ja menoksi ...

Ja menoksi ...

Kangasala SK voitti Turun Nuorisoviestin

Topi ja Samu hienosti hopealle parisprintissä

Topi ja Samu hienosti hopealle parisprintissä

Kangasala SK:lla oli tänä vuonna Turun Sprintti- ja Nuorisoviestissä vahva osallistujakaarti. Kisat alkoivat aikuisten miesten ja naisten parisprinttiviestillä, joita nuorten suunnistajien oli mukava seurata. Kangasalan tuoreet Suomenmestarit Topias Tiainen ja Samu Lehtola laittoivatkin Kalevan Rasti huippumiehet todella ahtaalle. Samu ankkuroi parin miehissä upeasti toiselle tilalle Kangasalan juniorien hurjan kannustuksen saattelemana.

Mukana myös Tuomas 6-vuotta

Mukana myös Tuomas 6-vuotta

Alle 12-vuotiaiden seitsemässä joukkueessamme juoksi yhteensä 28 Kangasalan nuorta suunnistajalupausta. Pronssia 72 joukkueen kisassa Kangasalle toivat Antti Leonsaari, Mikko Ahola, Hilda Kukonlehto ja Erik Ahola. Kangasala SK:n 2-joukkuekkin selvisi kymmenen parhaan joukkoon ollen kisassa 9.

Kisan pääsarja on alle 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen 7-osuuden viesti. Joukkueen yhteisiän on oltava maksimissaan sata vuotta ja joukkueessa on oltava vähintään kaksi tyttöä. SK ohjaajaporras olikin saanut koottua optimijoukkueen. Joukkueen yhteisikä oli tasan sata vuotta. Kangasala SK:n ykkösjoukkue oli kisan alusta asti mukana kärkikahinoissa. 5. osuudella Timo Moisander nosti SK:n värit kärkeen. Tämän jälkeen kärkipaikkaa ei sitten enää muille luovutettukaan. Voiton sinetöi Kristian Kannus ankkuriosuuden nopeimmalla ajalla. Joukkueessa juoksivat Santeri Sainio, Moona Lehtola, Eevert Toivonen, Lasse-Pekka Lahti, Timo Moisander, Alma Toivonen ja Kristian Kannus. 45 joukkueen kisassa lähes täysin tytöistä koostunut ja alaikäinen 2-joukkue oli 26.

A-sarjan voittajat

A-sarjan voittajat

Pyöräsuunnistuksen pariviestin SM kultaa

Niina Papinsaari

Niina Papinsaari

Papinsaaren tytöt Heini ja Niina lähtivät puolustamaan viimevuotista voittoa pyöräsuunnistuksen pariviestin SM kisaan D20 sarjassa.

Kisat  oli Karijoen Paarmaninvuorella ja kilpailukeskus oli vuoren päällä, josta avautui hieno pohjalainen maisema. Viestissä on neljä osuutta, jolloin kummallekkin kilpailijalle tulee kaksi osuutta suunnistettavaksi. Viestin aloitti Niina ja huolimatta yhdestä isosta virheestä , saapui hän vaihtoon toisena, noin 2 min johtavaa Jalasjärveä perässä.

Heini Papinsaari

Heini Papinsaari

Toisella osuudella Heini nosti joukkueen kärkeen, kolmen minutin virheestä huolimatta. Kolmannelle osuudelle Niina lähti kahden minuutin johdossa, jonka kuitenkin Lapuan Virkiä otti kiinni ja vaihtoi kärjessä. Viimeisessä mäessä Niina joutui myös huoltamaan pyörää, kun ketjut lähtivät paikoiltaan. Heini lähti ankkuriosuudelle kahden minuutin takaaajo asemasta ja ohittikin johtaneen Lapuan tytön.  Maalissa eroa oli reilu minuuttti, joten helpolla ei tämänvuotinen voitto tullut. Kumpikin tytöistä sanoi kilpailun olleen erittäin raskas, johtuen maaston suurista korkeuseroista. Tyttöjen mielestä pyöräsuunnistus on mukavaa vaihtelua ja käy myös hyvästä harjoituksesta.

AM-kisat Sahalahdella

Kangasalan Sanomissa ollut juttu 14.8.2009.  Saat kuvan artikkelin isommaksi kun katsot pelkkää kuvaa selaimessa. (toimii ainakin firefox-selaimessa, hiiren kakkosnäppäin, view image tms.)

am_kisat_2009

HOV 2009

Hämeen oravapolkuviesti kisailtiin tiistaina 16.6. Sahalahdella Kangasala SK:n järjestämänä. SK:n joukkueet taistelivat voitosta useamman joukkueen voimin viimeiselle osuudelle asti. Ankkureista vahvimmaksi osoittautui tällä kertaa TP:n Elias Kuukka, joka toi joukkueensa maaliin viestin voittajana. KooVee otti hopeaa ja Kangasala SK:n 1-joukkue pronssia. Myös KSK:n 2-joukkue (4.) ja 3-joukkue (5.) mahtuivat kymppisakkiin. Kaikkiaan SK oli saanut mukaan 11 joukkuetta.

Tunnelma ahtaassa kisakeskuksessa oli katossa, kun kuuluttajana toiminut Heini Papinsaari kertoi tilanteita ja taustoja juoksijoiden edesottamuksista kisan aikana. Heinin hyvä taustatyö ja iloinen selostus takasivat kisalle arvoisensa puitteet.

Kello 18.00 lähti 58 joukkuetta tavoittelemaan mainetta ja kunniaa Suomen kovatasoisimmassa oravapolkuviestissä. Kovinta kyytiä osuudella piti Aleksi Niemi TP:stä. SK:lla oli pullat hyvin uunissa, vaikka eroa Pyrsään oli tullut parisen minuuttia.

L-P (KSK 2) oli meiltä nopein avaaja. Tytöistä Emmi (KSK 3)  ja Anna (KSK 1) sinnittelivät myös kymppisakissa.

Toisella osuudella keulaa piti edelleen TP:n 2-joukkueen Atte Reunanen. Kangasala SK:n 1-joukkue oli vaihdossa neljäs. Kaula Mikkoon (KSK 1) oli venähtänyt jo yli 6 minuuttiin. Kuudentena vaihtoi Hilda (KSK 2) ja yhdeksäntenä vaihtoi Johanna (KSK 3). Kovinta vauhtia tällä osuudella SK:laisista piti Jerkku (KSK 4) osuutensa 8. nopeimpana.

Kolmannella osuudella kärkeen siirtyi KooVeen 2-joukkue Leevi Pohjan viestittämänä. Kangasala oli saanut nostettua kymppisakkiin jo neljä joukkuetta. Vilma Annala nosti Kangasala SK:n 2-joukkueen jo kolmanneksi osuutensa 3. nopeimmalla yksityisajalla (nopein tyttö). Siiri (KSK 1) vaihtoi sijalla neljä, Annika (KSK 4) sijalla kahdeksan ja Heini (KSK 3) sijalla yhdeksän. KooVee oli tässä vaiheessa 3.17 karussa Pyrintöä ja 5.27 Kangasala 2:sta.

Neljännellä osuudella oli vuorossa tukireitti. KooVeen 2-joukkue jatkoi kärjessä Iiris Taubertin tahdittamana. Tampereen Pyrintö oli jäljessä 4.25 ja KSK:n 2- ja 1-joukkue 5.22 ja 5.24. Tällä osuudella kovinta kyytiä piti KSK:sta Eevert Toivonen ollen osuutensa 2. nopein ja Moona Lehtola (3. nopein ja paras tyttö.)  Sijalla seitsemän vaihtoi Ella (KSK 4) ja sijalla kahdeksan Antti (KSK 3).

Ankkuriosuudelta saatiin taas väliaikojakin. Maastossa tapahtui yllättäviä ja periaatteessa ainakin neljä joukkuetta oli voittotaistelussa vielä mukana osuuden alussa. Anton Kuukka oli kuitenkin ankkuriosuuden nopein ja toi Pyrinnön voittoon yli neljän minuutin erolla KooVeeseen. Kangasala SK:n 1- (Veke) ja 2-joukkueen (Iida) olivat lähellä ajaa KooVeen Henna Skogin kiinni, mutta matka loppui tällä kertaa kesken. Karo nosti KSK.n 3-joukkueen viidenneksi hyvällä juoksullaan. Myös Sane, Timo, Alma ja Iina tykittivät ankkureina kovaa. 16 nopeimman ankkurin joukossa oli näin ollen 7 SK:laista.

Tasavahvat joukkueet (KSK 5-11) suoriutuivat urakastaan mainiosti. Yhtäkään Kangasala SK:n joukkuetta ei hylätty. Jälleen saatiin arvokasta kokemusta viestisuunnistuksesta. Joukkueiden sijoitukset olivat:

1.    TP 1
2.    KooVee 2
3.    KSK 1
4.    KSK 2
5.    KSK 3
15. KSK 4
25. KSK 5
34. KSK 10
36. KSK 11
39. KSK 9
40. KSK 7
44. KSK 6
45. KSK 8

HYVÄ SK! (klikkaamalla kuvaa saat sen isompana nähtäville)

Kangasalle SM-mitaleja suunnistuksen erikoispitkiltä

Kristian Kannus matkalla kohti kultaa

Kristian Kannus matkalla kohti kultaa

Juttu on Seppo O:n kynästä ja ilmestynyt Kangasalan Sanomissa toukokuussa 2009 . – toimitus

Suunnistuksen erikoispitkien matkojen SM-kisat käytiin viime sunnuntaina Keuruun Pihlavedellä. Kisa oli fyysisesti erittäin raskas ja juostiin osin laakeassa korpimaastossa, osin runsaspisteisessä kalliomaastossa, jossa korkeuserot olivat melkoiset. Tuliaisina Kangasala SK:n suunnistajilla oli useita mitaleja. Kultaa voitti kovassa kiritaistelussa H16 sarjassa Kristian Kannus. Hopeaa saavuttivat Samu Lehtola (H20), Heini Papinsaari (D20) ja Jaana Pietilä-Annala (D40). Samassa sarjassa Marja Kukonlehto oli pronssilla. Sijollle neljä ylsivät Sirra Toivonen (D40) ja Tiina Äijälä (D45). Iida Savolainen oli sarjan D16 viides ja vastaavalla sijalla sarjassa D35 oli Mari Rintanen. Kymmenen joukkoon sijoituneita olivat vielä Mauri Rantala, sarjan H75 kuudes ja Kenny Kivikas sarjan H16 kahdeksas. SM-kisat jatkuvat viikon kuluttua SM-sprintillä.

WordPress Themes