SK News

Vierumäen leiriviikonloppuun saatiin mukaan peräti 29 edustusryhmäläistä. Ohjelma näytti seuraavanlaiselta:
pe ilta: vauhdikkaita 200m rullauksia hallissa
la aamu: 6-10*1000m
la ilta: palauttava hiihto tai juoksu
su aamu: pitkä lenkki hiihtäen tai juosten
Ladut Vierumäellä olivat oivallisessa kunnossa ja niin oli moni urheilijakin. Lauantaina saatiin muistutusta taidollisen puolen talviharjoittamiseen. Jere antoi vinkkejä ja herätteli ajatuksia.
Pakkasia näyttää ennuste ja kalenteri taas näyttää, että seuraavana leirinä siellä seisoo Jämin hiihtoviikonloppu kolmen viikon päässä. Pääsiäisleirin paikaksi kaavailtiin Tukholman seutua.
Kulunut vuosi oli seurallemme erittäin menestyksellinen. Jukolan- ja Venlojen viestin palkintosijat, nuortenryhmän kansainvälinen ja kansallinen menestys. Nuorten ja veteraanien yhdeksän Suomen Mestaruutta, Outin aikuisten maajoukkuedebyytti ja Topiaksen nuorten maailmanmestaruus ovat asioita, joihin amatööripohjaisella seuratoiminnalla kaikissa kilpasuunnistusseuroissa pyritään, mutta vain harvojen seurojen jäsenet ja ryhmät tuollaisiin saavutuksiin pääsevät.
Meidän seurojen tuella Suomen Suunnistusliiton ammattilaiset, niin valmentajat kuin muut liiton toimihenkilöt, antavat oman panoksensa Suomen maajoukkueelle urheilijoiden tukemiseksi mahdollisimman hyvään kansainväliseen menestykseen. Tulevaisuudessakin luotan seurojen ja Suomen maajoukkueen väliseen luottamukselliseen työnjakoon.
Ray:n veikkausvoittovaroista jakamaa seuratukea olemme päässeet nauttimaan jo muutamana vuotena. Ensi vuonna tuki tulee Kangasalle 11-15v nuorten valmennuksen kehittämiseen. Vuositasolla puhutaan kuitenkin vain 1000-2000€:sta, Kangasalan kunnankin myöntämä tuki on neljä kertaa suurempi.
Seuratuen saaminen edellyttää tarkkoja toimintasuunnitelmia seuramme vastuuvalmentajilta. Jo suunnitelmien laadinta, saatikka niiden toteuttaminen, on niin vaativaa puuhaa, että vain alle kymmenen suunnistusseuraa maassamme on vuosittain tuen piirissä. Urheilu- ja kulttuuriministeri lupasi kuitenkin ennen joulua miljoonan lisämäärärahan, jolla voidaan tukea lasten ja nuorten edullisempaa urheiluharrastamista seurojen avulla. Tuki on oikean suuntainen ja siitä tultaneen saamaan lisävaroja myös suunnistukseen. Onhan lajimme Suomessa harrastajalleen edullista ja urheilupaikkamme kaikkien helposti saavutettavissa.
Tulevan vuoden 2012 tavoitteena on seuratoimintamme laadun parantaminen seuratasolla, valmentajien ja ohjaajien koulutuksen tukeminen ja urheilijoiden harjoittelun laadun,määrän ja lajin kiinnostavuuden lisääminen. Yksilöiden tavoitteet ovat tietysti yksilöllisiä, mutta seuratasolla kannustamme aina maailmanmestaruuteen saakka ja Panostaja-sopimuksessa kannusteita riittää. Kuitenkin ex-koripalloilija Michael Jordanin sanoin ”ensin työ sitten palkka”.
Suomen Mestaruuskilpailut R2 Lihasulassa ovat Heikkisen Mikon johdolla talkoopuolella ensi vuoden tärkein taloudellisen tuloksenteon paikka. Mikko kannustaa koko seuraväkeä rauhoittamaan ensi syyskuun SM-talkoille. Jokaiselle riittää touhua, yhteys vain Mikkoon tai minuun halukkuudesta talkoolaiseksi.
Uudistetut jäsenmaksu- ja toimintamaksuohjeet ensi vuodelle näet sivuiltamme.
Hyvää ja tuloksellista Uutta Vuotta 2012 koko seuraväelle!
Kangasala SK
Harri Virta
Kun tässä nyt on taas harjoituskausi aluillaan, tarkistanee jokainen lenkkaritilannetta, ettei heti ensimmäisten viikkojen jälkeen tule vammoja. Kun niitä lenkkareita sitten ostaa, täytyy tarkistaa, että saa suoran parin, ettei tule vammoja…
Kalliin tossuparin yksilöt saattavat nimittäin yllättää olemalla erilaiset. Fysioterapeutti opetti viime talvena tarkistamaan asian. Jos laittaa kengät pöydälle vierekkäin, niiden pitäisi keikkua kannasta painettuna yhtä vähän. Tai jos painaa varpaankärjestä, kengän pitäisi nousta suoraan, parinsa kanssa samassa linjassa. Minulle sattui viime talvena vinot kengät, minkä fysioterapeutti huomasi ja sain liikkeestä vaihdossa tuliterän parin, vaikka olin vanhoilla ja kaksi kuukautta juossut.
Lue lisää...