SK News

Kangasalta Jukolaan suuri suunnistajajoukko ja terävät kärkijoukkueet

 
 
Kuva: SK News
Kangasalta Jukolaan suuri suunnistajajoukko ja terävät kärkijoukkueet
SK News - tiistai, 9. kesäkuuta 2015, 10:25
 

Kangasala SK:n ykkösjoukkueiden tavoitteena Jukolassa ja Venlojen viestissä ovat jälleen palkintosijat. Naisten joukkue suunnisti viime vuonna SK:n historian parhaalle sijalle, kun ankkuri saapui maalin sijalla 16.

Naisten viestin avaa Evely Kaasiku, toisen osuuden suunnistaa Laura Palm, kolmannen Isabelle Feer ja ankkurina toimii Outi Hytönen.

Miesten joukkueen sijoitus oli viime vuonna 25. Sitä lähtevät tänä vuonna parantamaan Jere Ahonen, Jarkko Liuha, Santeri Sainio, Mikko Kivelä, Petteri Laitinen, Samu Lehtola ja Tuomo Istolahti.

Kangasala SK:lla on mukana Jukolassa 11 naisten joukkuetta ja 8 miesten joukkuetta, eli yhteensä sata suunnistajaa huoltojoukkoineen. Suomen suunnistusseuroista vain suurkaupunkien Helsingin, Espoon ja Tampereen suurimmilla seuroilla on mukana enemmän joukkueita kuin Kangasala SK:lla, joka on ilmeisesti viidenneksi suurimmalla joukkuemäärällä osallistuva seura.

Kangasalta mukana ovat myös ainakin Sahalahden Kunto, Kuhmalahden Kisa ja partiolippukunta Roineen tytöt. Myös perheet, kaveriporukat ja työyhteisöt voivat tehdä Jukolaan oman joukkueen, joten kangasalalaisia on viikonloppuna paikalla Paimiossa todennäköisesti useampi sata.

Yhteensä Jukolaan on tällä hetkellä ilmoittautunut mukaan 1781 miesten joukkuetta ja 1412 venlatiimiä, mikä tarkoittaa yhteensä 18 115 suunnistajaa.