Kotileiriviikonloppu tarjosi vaativia harjoituksia ja ajattelemista SM-ryhmäläisille

8.6.2020

Kun vihdoin päästiin yhteisharjoittelun pariin, oli SM-ryhmäläisille suunnitelmassa heti kotileiriviikonloppu, jotta päästään tapaamaan kavereita ja hyödyntämään harjoitusseuraa. Seitsemän tyttöä oli mukana Majaalahden ja Ponsan maastoissa pidetyllä minileirillä.

Kotileiriviikonlopun ensimmäinen päivä alkoi Jukola-maaston laitamilta reserviaikatestin merkeissä. Leiriläisten tavoitteena oli suunnistaa 1,6 km rata kahteen kertaan ja mitata kovassa vauhdissa omaa taitotasoa. Harjoitus onnistui kaikilla hyvin ja jokainen sai omasta suunnistustaidostaan arvokasta tietoa. Harjoituksesta siirryttiin Huiman lämmittämään saunaan ja lounaalle Majaalahden metsästysmajalle, missä palattiin vielä aamupäivän treeniin ja siitä saatuihin oppeihin.

Lounaan jälkeen Marja Molin johdatteli henkisen valmennuksen perusteisiin. Oppimalla ohjaamaan omia ajatuksiaan voi saavuttaa vaikka mitä! Rentoutusharjoitus ja omien vahvuuksien kirjaaminen oli avauskerta useamman valmennushetken sarjassa, jota Marja suunnittelee yhdessä ryhmän ohjaajan Outin kanssa.

Iltapäivän harjoitukseen lähdettiin hyvän sään valjetessa metsästysmajan kupeesta. Fanny oli suunnitellut ryhmälle 3,4 km pituisen taitoa ja suorituksen hallintaa vaativan radan.

Suunnistajien ollessa puolessa välissä rataa, rankkasade ja myrskyävä tuuli alkoivat tuomaan omat haasteensa loppuradalle. Kaikki tytöt osoittivat kuitenkin mainiota urheilumieltä ja tulivat hyvillä mielin sekä likomärkinä metsästä takaisin metsästysmajalle. Ensimmäistä kertaa ratamestarina toiminut Fanny sai hyvää palautetta mainiosta radasta.

‒ Suunnitteleminen oli kivaa. Ehkä voisin tehdä tulevaisuudessa enemmänkin ratamestarihommia, Fanny sanoi, ja tekeekin, sillä seuran kesätyöntekijän tehtäviin kuuluu muun muassa Seikkailujen yön ratojen suunnittelu.

Sunnuntaina aamu valkeni aurinkoisena, mutta tuulisena. Leiriläiset suuntasivat kohti Ponsaa ja kolmen tunnin mittaista karttavaellusta. Vaellukselle asetti omat haasteensa vaativa maasto sekä 1:15 000 mittakaavainen kartta. Viimeinen leiripäivä saatiin päätökseen hymyssä suin, sillä auringonpaisteesta saatiin nauttia myös loppumetreillä.



Teksti ja kuvat: Fanny ja Outi