Seurakaverikirja: Linda Sainio aloitti suunnistuksen rinkan kyydissä

20.5.2020

Seurakaverikirjan täyttövuoro osui arvonnassa Linda Sainiolle. 18-vuotias lukiolainen odottaa jo kisatunnelmaan pääsyä.

Nimi: Linda Sainio

Ikä: 18 

Historiani Kangasala SK:ssa: Aloitin suunnistuksen yksivuotiaana äidin selässä rinkassa, kun isoveljet kävi TikuTaku-koulua. Olen siis ollut mukana SK:ssa käytännössä koko elämäni.

Kangasala SK:ssa erityisen mukavaa on yhteishenki, reiluus ja kaverit.

Paras muistoni Kangasala-Jukolasta: Pääsin talkoilujen välissä juoksemaan vahvistuksena ensimmäistä kertaa Jukolassa 2. osuuden, josta päällimmäisenä on jäänyt mieleen jännittynyt odottelu vaihtoalueella sekä murskavoitto veljestä, joka juoksi samaa osuutta.  

Seuraava suunnistuskerta, jota odotan erityisellä innolla, on seuraava kisa, jossa pääsee näkemään kavereita ja nauttimaan kisatunnelmasta.

Mieluisin talkoohomma: lasten opastaminen lähdössä

Herkullisin kisaeväs: palautusjuoma.

Tänä keväänä olen arkisin klo 13 ollut yleensä olohuoneen pöydän ääressä lukion etätunnilla.

Suunnistuksen lisäksi harrastan kavereiden näkemistä ja lukemista.

Terveiseni seurakavereille: Toivottavasti nähdään pian yhteistreeneissä!