Kangasala SK:n naiset Viestiliigan finaalin 4. sijalle

19.9.2022

Suunnistuksen Viestiliiga huipentui Porvoossa viikonloppuna järjestettyyn finaali osakilpailuun. Kilpailu käytiin ensi kesän Porvoo Jukolan kilpailumaaston läheisyydessä, joten kilpailussa saatiin esimakua ensi kesäkuussa odottavista haasteista. Kangasala SK oli mukana naisten viestissä kahdella joukkueella ja miesten viestissä yhdellä joukkueella. Viestin lopputuloksissa naisten 1. joukkue sijoittui 4. ja 2. joukkue sijalle 17. Miehet saapuivat maaliin sijalla 40.

SK:n naiset olivat onnistuneet erinomaisesti edeltävän viikonlopun sittemmin mitätöidyssä SM-viestissä ja lähtivät hyvillä tunnelmilla kohti finaali osakilpailua. Ykkösjoukkueessa juoksivat Ulrika Uotila, Outi Hytönen ja Maiju Oksanen. Kakkosjoukkueen kokoonpano oli Natalia Kanko, Vilma Annala ja Miina Kanko.

Avausosuudelta Ulrika teki takuuvarmaa työtä ja saapui kärkiletkassa toisena vaihtoon.

Toisella osuudella Outi saapui vaihtoon 3. sijalla

– Meni oikein hyvin. Oli hienoa, vaativaa suunnistusta ja tarkasti vain keskityin rasti kerrallaan. Mukavaa kun kauden viimeisissä viesteissä saatiin onnistumisia koko joukkueella, tyytyväinen Hytönen kertasi suoritustaan ja joukkueen loppukautta.

Ankkuriosuudelle Maiju lähti tyhjään väliin, kun eteen ja taakse oli matkaa noin pari minuuttia. Jännitys kisakeskuksessa alkoi nousta, kun online-seurannassa nähtiin Jämsän Retki-Veikkojen Venla Taulavuoren saavuttaneen Maijun. Tilanteet vaihtelivat ja viimeisen kilometrin Maiju ja Venla taittoivat samaa matkaan tehden toiseksi viimeiselle rastille virhekaarroksen. Takaa-ajajat pysyivät kuitenkin loitolla ja pronssi ratkaistiin loppukirissä, jossa pidemmän korren vei JRV:n Taulavuori.

Kilpailun voittoon suunnisti Tampereen Pyrintö ja kakkoseksi Paimion Rasti.

Outi lähettää Maijun ankkuriosuudelle. Kuva: Teppo Salmia

Liigan kokonaispisteissä nousu 8. sijalle

Naisten ykkösjoukkue nousi upealla finaalijuoksulla Viestiliigan kokonaiskilpailussa 8. sijalle. Naisten kakkosjoukkue sijoittui yhteispisteissä 22. ja kaikkiaan pisteitä kerättiin neljällä eri joukkueella.

Kaikissa Viestiliigan kisoissa SK:n ykkösjoukkueessa mukana ollut Ulrika Uotila on tyytyväinen nousujohteiseen viestikauteen.

– Alkukaudesta ei tullut vielä huippuonnistumisia koko tiimille, vaikka hyviä yksittäisiä suorituksia tehtiinkin. Kauden alussa myös testailtiin erilaisia juoksujärjestyksiä ja kesän edetessä löydettiin jokaiselle sopivin osuus. SM-viestissä sekä Viestiliigan päätöskisassa onnistuttiin huipentamaan kausi viestikisojen osalta ja varsinkin päätöskisassa jokainen teki huippuonnistuneen suorituksen, summasi Uotila mennyttä Viestiliiga kautta.

Vaikka suunnistus on yksilölaji ja jokaisen on metsässä tehtävä suorituksensa itsenäisesti, pitää joukkuehengen olla hyvällä tasolla, jotta menestystä voidaan odottaa. Viestikisa on suunnistajan juhlapäivä, josta Uotilakin tykkää.

– On ollut mahtavaa taistella hyvistä sijoista joka viestissä. Viestikisoissa on aina oma tunnelmansa ja meilläkin kun on ollut useitakin joukkueita mukana, niin on kannustettu toisiamme parhaimpiin suorituksiin.

Viestiliigan finaalissa 4. sija!

Tärkeä taustavoima

Jokainen joukkue tarvitsee taakseen tärkeitä taustatekijöitä ja naisten joukkueella Jaana Pietilä-Annala jakaa naisten joukkueelle arvokkaat kokemukset ja tiedot, joita on oman suunnistusuransa aikana kerryttänyt.

Naiset olivat asettaneet Viestiliigakauden tavoitteeksi sijoittumisen kokonaiskilpailussa kymmenen parhaan joukkoon. Onnistumiset viesteissä ovat hieman saanet odottaa SK:n naisia, mutta loppukaudesta tehty työ tuotti tulosta.

Jaana on tyytyväinen naisten viestisuunnistuskauteen.

– Tämän kauden alku oli viestien osalta melko hyvää, mutta viestijoukkueina ei pystytty ihan huippusuoritukseen. Kauden edetessä viestisuoritukset vakiintuivat varmaksi tekemiseksi. SM-viesti ja Viestiliigan finaali osoittivat, että suunnistamme kärkijoukkueiden joukossa. Saimme kaiken kaikkiaan neljän joukkueen voimin pisteitä viestiliigassa, joten naisissa meillä on laajuutta.

Jaana seuraamassa viestiä kisakeskuksessa. Kuva: Marko Kantaneva