Metallisia tuliaisia SM-sprintistä ja -viestistä

21.9.2020

Suunnistussyksyn suomenmestaruuskilpailut jatkuivat viikonloppuna sprintillä ja viestillä.

Sprintti kisattiin lauantaina Salon keskustassa, jonne entinen maajoukkuesuunnistaja Tuomo Mäkelä oli laatinut teknisesti hyvin vaativat radat.

Kangasala SK:n junioreista Nuutti Vennelä nappasi seitsemännen sijan ja pääsi pokkaamaan uransa ensimmäisen SM-plaketin. Sirra Toivonen voitti kultaa D50-sarjassa.

Pääsarjassa A-finaaliin ylsi SK:n suunnistajista vain Eevert Toivonen, joka oli finaalissa 38.

Sunnuntaina siirryttiin Pöytyälle, mistä löytyi aiemmin kartoittamaton maastoalue SM-mitalitaistoa varten. SK:lla oli eri sarjoissa mukana yhteensä 12 joukkuetta.

Junioritytöt suunnistivat taidokkaasti ja saavuttivat plakettisijat D16- ja D20-sarjoissa. 16-vuotiaissa Venla Heinimaa, Mia Sipilä ja Annukka Linnainmaa sijoittuivat kahdeksanneksi.

20-vuotiaissa SK:n tiimi oli liikkeellä nuorella porukalla, sillä aloittaja Katri Kontio ja toisen osuuden suunnistanut Katja Linnainmaa kilpailevat vielä alle 18-vuotiaiden sarjassa. Hyvin riitti vauhti vanhempienkin kisassa, ja kun Linda Sainio nosti ankkuriosuudella sijoitusta pykälän, pääsivät tytöt pokkaamaan kuudennen sijan plaketin.

35 vuotta täyttäneiden miesten kisassa SK oli lähellä jopa Suomen mestaruutta, mutta Jarkko Liuha joutui taipumaan hopealle. Petri Ikävalko ja Jaakko Istolahti hoitelivat kaksi ensimmäistä osuutta. Hopeaa saavutettiin myös D50-sarjassa, jossa viestiä veivät Mari Rintanen, Marja Kukonlehto ja Jaana Pietilä-Annala.

Pääsarjan kovatasoisessa viestissä SK:n miehet ylsivät Kristo Heinmannin kovan ankkuriosuuden ansiosta sijalle 12. Heinmann pääsi metsään sijalla 21. Kolme ensimmäistä osuutta suunnistivat Jere Ahonen, Tuomo Istolahti ja Eevert Toivonen. Naisissa Laura Ahonen, Outi Hytönen ja Anna Kotkajuuri olivat lopputuloksissa 19.

Suomen mestaruudet voittivat miehissä Tampereen Pyrintö ja naisissa yllättäjä Angelniemen Ankkuri.

Sprintti tulokset

Viesti tulokset