Seikkailujen Yö ‒ lamppujen vilinää Kirkkoharjussa

1.10.2023

Järjestyksessään 23. lasten ja nuorten yösuunnistustapahtuma  ‒ Seikkailujen Yö suunnistettiin lämpimässä syysillassa Kyötikkälän harjumaastossa. Seikkailujen Yön perinteenä on, että Kangasala SK:n tapahtumasta "vanhoiksi" kasvaneet nuoret vastaavat järjestelytehtävistä yhdessä kokeneempien kisajärjestelijöiden kanssa. Nuorten osalta nähtiin hienoja innovatiivisia kehityksiä mm. suoraa juoksukamerakuvaa metsän siimeksestä sosiaaliseen mediaan.

Kaikkiaan 238 suunnistajaa etsi rasteja Kirkkoharjun mäkisessä ja polkurikkaassa maastossa. Suorituksen jälkeen nähtiin paljon iloisia ilmeitä jännittävän yösuunnistuksen jälkeen ja kisakahvion mokkapalat maistuivat palkinnoksi onnistuneesta suorituksesta.

Kerttu Mäkitammi ja Aino Liuha ovat saapuneet maaliin Seikkailujen Yössä. Kuva: Seppo Ojanen

Kerttu Mäkitammi, 9, Kangasala SK oli yksi mukana olleista nuorista yösuunnistajista. 

– Ihan hyvin meni kisa. Alku oli aika helppoa polkujuoksua. Kakkosrastin jälkeen lähti kameramies (Kuikon Matias) perään, niin juoksin ihan täysiä. Loppuradalla oli pientä mietiskelyä, mutta ihan hyvin sekin meni, summasi illan kisan kulkuaan.

Kerttu on kokenut Seikkailujen Yön suunnistaja ja viihtyy myös lamppu päässä pimeällä rasteja etsien.

– Vaikka suunnistaisi tutussa paikassa, niin kaikki on paljon vaikeampaa, kun kaikki näyttää erilaiselta. Ja se on hauskaa. Yösuunnistus ei jännitä, se on ennemminkin kivaa!

Onnistuneen suorituksen jälkeen on lupa tuulettaa! Kuva: Seppo Ojanen

Alle 14-vuotiaat Kangasala SK:n suunnistajat ovat kisassa mukana suunnistamassa ja kisasta saavutettiin iso määrä mitalisijoituksia. Sarjavoittoihin ylsivät Matias Mäkelä (H12TR), Markus Barlyak (H8RR) ja Sofia Barlyak (D10RR). Hopeakorokkeelle nousivat Eino Liuha (H13), Viljami Liukas (H10), Kerttu Mäkitammi (D10), Emmi Savela (D8RR), Iiris Lassheikki (D8RRS) ja Aukusti Wirola (H10RR). Pronssisella mitalilla palkittiin Saimi Liukas (D8RR), Tuuli Takaluoma (D10RR), Karri Kontio (H9RR), Nooa Mikkolainen (H10RRS) ja Noora Jonkka (D10RRS).

Nuoresta iästään huolimatta Alpo Hytönen (603) on kokenut Seikkailujen Yön yösuunnistaja. Kuva: Seppo Ojanen
Viimeiset sekunnit ennen lähtölupaa ovat jännittäviä! Kuva: Seppo Ojanen