SK:n uusi varasto nimeä ja viimeistelyä vaille valmis

25.5.2020

Kangasala SK:n tavaraomaisuus on pitkään ollut varastoituna vanhassa peräkärryssä ja kontissa. Jukolan tuottojen avulla mahdollistui vihdoin oman varastotilan ostaminen. Talliosake sijaitsee Kallion teollisuusalueella osoitteessa Hampuntie 4 C 5.

Maaliskuussa varastolla paukuteltiin vasaraa oikein olan takaa. Heimo Lahti, Tapio Perttula ja Jouni Savolainen tekivät kunnon työpäiviä, kahdeksasta kolmeen tai neljään melkein joka arkipäivä kolmen viikon ajan. He rakensivat varastotilaan hyllyt, vessan, parven ja portaat.

‒ Kun amatöörit tekee niin menee miettimiseen aikaa. Me Jounin kanssa mietittiin ja Tapsa pani toimeksi, kertoo taitava mestarirakentaja Heimo vaatimattomasti.

Piirustuksista vastasi tuttuun tapaan SK:n luottoarkkitehti Mikko Heikkinen. Antti Hyytiäinen antoi käyttöön sähköalan ammattitaitonsa ja asenteli tilaan pistokkeet ja valaisimet. Paikallinen yritys Aitopuu lahjoitti materiaalit portaisiin.

‒ Toinen seinä on kokonaan täynnä hyllyjä, ja parvella on lisää varastotilaa. Tilaan on tarkoitus tulla pöytiä palavereja varten, Heimo kertoo. Palaveritilaa on mukavasti alle 10 hengen kokoontumisiin. Maksimi on 20 osallistujaa, mutta tällöin osan kannattaa ottaa oma retkituoli mukaan.

Onko Heimolle jäänyt rakennusurakalta energiaa suunnistamiseen?

‒ Vielä on itse asiassa kausi avaamatta, mutta on tuossa muutama kontilta haettu kartta odottamassa.

Mikä nimeksi?

Varastotila on tarkoitus saada aktiiviseen käyttöön juhannuksen jälkeisellä viikolla. Kesäkuun 11. päivä talkoillaan muuttamalla kontilla olevat tavarat uuteen varastoon. Varaston oveen tulee koodilla toimiva lukko, jota odotellaan vielä postista. Ovelle hankitaan postilaatikko, josta on helppo noutaa esimerkiksi karttatilaukset.

Ja nimi puuttuu myös. Varasto, aika tylsä, eikö olekin? Mikä voisi olla uuden seuratilamme nimi? Lähetä ehdotuksesi Outille (hytonen.outi@gmail.com, p. 0400772574) 1.6. mennessä. Ehdotukset ja nimiäänestys mukana kesäkuun seurakirjeessä! Voittoehdotukselle palkinto.